MEKK talon viini

Moderni virolainen keittiökulttuuri perustuu tuoreisiin paikallisiin raaka-aineisiin sekä perinteisiin valmistustapoihin, joita nykyaikainen tekniikka sekä valmistajien todellinen ammattitaito tukevat.

MEKKin talonviiniksi valitut ENATE -viinit perustuvat samoihin periaatteisiin. ENANTEn viinikellari tunnetaan perinteiset espanjalaisesta kulttuurista, jota korostavat yllättävät nyanssit ja sävyt. Sekä MEKKin että ENATEn tavoitteena on saavuttaa paras mahdollinen tulos hyödyntämällä parhaita paikallisia raaka-aineita, kunnioittamalla vanhoja tapoja ja yhdistämällä ne onnistuneesti nykyaikaisen teknologian tarjoamiin välineisiin.

ENATE edustaa todellista 2000-luvun viininviljelyä: puhdas ja laadukas viinitila, jolla ei ole mitään yhteistä aikojen saatosta tutun käsityksen kanssa homeelta haiskahtavasta viinikellarista. Viinitilan kehittämisessä ympäröivä luonto ja nykyaikainen arkkitehtuuri yhdistyvät onnistuneesti, ja myös viinienvalmistuksessa lähtökohtana on pidetty luonnon ymmärtämistä, tulkintaa sekä kunnioitusta.

Nykyaikaisen virolaisen keittiökulttuurin luominen on taidetta. Myös sopivan viinin valmistaminen sekä pullottaminen on taidelaji. Jokainen ENATEn viinipullo on pieni taideteos, joka edustaa nykytaidetta parhaimmillaan, ja kenties tulevaisuuden klassikko.

ENATEn viinietiketit on laadittu yhteistyössä lahjakkaiden espanjalaisten taiteilijoiden kanssa. Viinitilan, sitä ympäröivän luonnon, viinipullon sekä etiketin luomaa kokonaisuutta tarkasteltaessa on selvää, että todellinen taito perustuu luonnon ja luovien ihmisten väliseen yhteistyöhön. Lopputuloksena on viini, jota voidaan hyvillä mielin tarjoilla yhdessä nykyaikaisen virolaisen keittiön parhaiden antimien kanssa.

Viini ei ole pelkästään juomista varten, vaan sen tarkoituksena on herättää ajatuksia, ja se on ainoa tie kohti todellisia arvoja.

TALON VIINIT

Valkoviini
Enate Chardonnay 234
Somontano, 2007 Hispaania
75 cl 380 EEK / 24,29 EUR
16 cl 90 EEK / 5,75 EUR

Roseeviini
Enate Rosado Cabernet Sauvignon
Somontano, 2007 Hispaania
75 cl 380 EEK / 24,29 EUR
16 cl 90 EEK / 5,75 EUR

Punaviini
Enate CrianzaTempranillo Cabernet Sauvignon
Somontano, 2004 Hispaania
75 cl 380 EEK / 24,29 EUR
16 cl 90 EEK / 5,75 EUR